Tarmo tulistelee

Hyvinvoinnin merkitys työyhteisössämme

In Blogi by Noora Mäkiaho

Meille henkilökuntamme on ykkönen ja laitamme työntekijämme aina keskiöön. Ajattelemme, että kun yksilö voi hyvin, yhteisö voi hyvin. Uskomme myös, että hyvinvoivan työntekijän ansiosta pääsemme tavoitteeseemme eli 100 % asiakastyytyväisyyteen. Koemme, että jos onnistumme yhdessä luomaan työyhteisön, jossa viihdymme, seuraa siitä menestys myös muillakin mittareilla mitattuna. 

Motivoiva arki

Mitkä tekijät sitten vaikuttavat hyvinvointiin? Arki pitää olla pääsääntöisesti motivoivaa. Ei, en toki tarkoita, että aina pitäisi olla hauskaa, mutta arjen pitää olla mielekästä, jotta voimme hyvin. Millaista on motivoiva arki? Mitä arkeen kuuluu? Arki koostuu työstä, vapaa-ajasta ja levosta. Työn mielekkyys on aivan oma postauksen aihe, en puhu siitä nyt, vaan haluan keskittyä kahteen muuhun kohtaan: vapaa-aikaan ja lepoon. 

Ainakin mm. Alexander Stubb on puhunut 8+8+8 säännöstä ja kertonut pyrkivänsä elämään tämän säännön mukaan. Sääntö tarkoittaa sitä, että vuorokaudessa on 8 tuntia töitä, 8 tuntia vapaa-aikaa ja 8 tuntia lepoa. Pyrin itse noudattamaan samaa kaavaa arjessani. Aina se ei missään nimessä ole mahdollista ja 8+8+8 sääntö on itselleni paremminkin tavoite. Joskus pääsen siihen ja joskus en. 

Unen merkitys linja-autonkuljettajan arjessa

Aloitin työskentelyn motivoivamman arjen suhteen keskittymällä ensin uneen. Meille linja-autonkuljettajille uni on äärimmäisen tärkeää ja jopa laki säätelee meidän lepoaikaamme. Lisäksi joka viides vuosi jokainen ammattiautoilija käy lakisääteisen raskaan kaluston ennakoivan ajon koulutuspäivän, jossa tätäkin aihetta käydään läpi. Joten pitämällä huolta unestamme, pidämme huolta kanssakulkijoistamme. 

Henkilökohtaisesti jouduin tekemään töitä pitkään ja hartaasti, että löysin itselleni sopivan unirytmin. Kaikki eivät ole samanlaisia, mutta pääsääntöisesti ihmiset tarvitsevat noin 7-9 tuntia unta per yö. Kun sain määrän kuntoon, oli aika laittaa myös laatu pikkuhiljaa askel kerrallaan kuntoon. Pitää sanoa, että unen priorisointi on parantanut koko elämän laatuani huomattavasti. Sanotaan, että kannattaa mennä aina suurin piirtein samaan aikaan nukkumaan eikä kannata syödä tukevaa ateriaa enää myöhään illalla. Nämä toimivat myös minulla. Pyrin menemään nukkumaan yleensä 20:30-21:30 välillä ja herään 04:30-05:30. 

Olen siitä onnekkaassa asemassa, että minulla on säännöllinen työaika. Toki tällä hetkellä kun tilausajot ovat nollassa, niin kaikilla meillä on melko säännöllinen työaika. Normioloissa linja-autonkuljettaja tekee vuorotyötä. Tämä tuo omat haasteensa arkeen ja uneen. Pyrimme aina ottamaan huomioon työvuoroja suunnitellessa sen, että kuinka ihminen saa käännettyä unirytmin ja pitämään tässäkin asiassa mielessä mielekkään ja motivoivan arjen.

Jos sinua kiinnostaa nämä uniasiat enemmänkin, on kirjastoissa paljon aihetta käsitteleviä teoksia saatavilla. Yksi kirjavinkki on Arianna Huffingtonin Univallankumous. Minulle oli ainakin aluksi hankalaa ”antaa itselleni lupa” nukkua, koska helposti ajatellaan, että koko ajan pitää olla tehokas, myös levätessään. Univallankumous pohtii nukkumisen roolia yhteiskunnassa ja työelämässä. Sanotaankin, että vauraus mitataan tänä päivänä unen määrällä ja laadulla. 

Jokainen tarvitsee omaa aikaa, aikaa vain itselle

Kun olin saanut unet kuntoon, keskityin vapaa-ajan hiomiseen. Tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa, jolloin olen läsnä vain itselleni. Kuten varmasti kaikki meistä. Huomasin, että jos otan oman ajan illalla lasten mentyä nukkumaan, ajaudun tekemään kaikkea, mikä ei tuo energiaa. Selailin esimerkiksi puhelinta ilman mitään järkevää syytä. Kun siirsin oman ajan aamuun, sain tilalle paljon mukavampia juttuja. Nykyään aloitan aamuni noin tunnin omalla ajallani. Silloin joko luen, juon rauhassa kahvia, opiskelen, jumppaan tai teen gua sha kasvohoidon.

Jos en tee aamulla jumppaa, yritän liikkua päivän aikana jotenkin muutoin. Minun on todella hankala saada itseäni liikkumaan kodin ympyröiden ulkopuolella. Usein liikkuminen on joko jumppaa kotona YouTuben tahtiin tai sitten metsässä kävelyä tai hiihtoa. Rakastan kaikenlaista retkeilyä, eräilyä ja ulkoilua! Jos retkeily uusissa maisemissa kiinnostaa, on meillä tarjolla joka syksy ruskamatkoja, esim. tänä vuonna suunnittelemme menevämme Saariselälle ja Suomen eteläisimmälle tunturille Iso-Syötteelle. Lue inspiraatioksi tarina meidän ruskamatkastamme Pyhä-Luostolle tai katso video meidän Luoston ruskamatkastamme.

Kannustamme työntekijöitämme aktiiviseen arkeen

Joskus jos oikein innostun, saatan käydä kuntosalilla ja jossakin ohjatussa jumpassa. Meidän työntekijöillämme on rajoittaman käyttöoikeus Keuruun uimahallin palveluihin, uintiin ja kuntosaliin. Joskus käymmekin koko perheen voimin uimassa. Lisäksi meillä on työntekijöille keilausvuoro ja tennisvuoro, kumpikin kerran viikossa. 

Yritämme kannustaa työntekijöitämme terveelliseen ja aktiiviseen elämäntapaan. Meidän porukassa onkin kyllä aktiivista porukkaa. Monet meistä harrastavat metsästystä, kalastusta, puiden tekoa (kuten varmaan kaikki keski-ikäiset miehet), reippailua luonnossa sekä käyttävät uimahallin palveluita.

Olemme järjestäneet kaikenlaisia hyvinvointihaasteita. Olemme yhdessä mm. keränneet askelia, tehneet viikoittaisia treenejä, harjoitelleet meidän omaan triathloniimme ja yksi painonpudotushaastekin meillä oli. Lisäksi työhyvinvointireissuilla olemme kokeilleet erilaisia urheilulajeja, kuten curlingia, kalastusta ja kerran palkkasimme uimaopettajan koko porukalle. Uskon, että jokaiselle löytyy se oma liikuntamuoto, jota tekee liikunnan ilon vuoksi. Silloin tekeminen on kestävällä pohjalla ja liikkumisesta saa todellakin virtaa arkeen.

Moni aloittaa tammikuussa terveellisen elämän tai jonkun uuden harrastuksen. Sain joululahjaksi metsäsukset ja minun uusi harrastukseni on umpihankihiihto. Onhan se mahtavaa! Aloititko sinä jonkun uuden harrastuksen? Tai päätitkö alkaa panostamaan unenlaatuun? Minun uutta harrastustani tai arkeani voit seurata omissa somekanavissani @nooramakiaho ja meidän firman työhyvinvointijuttuja postaamme meidän yrityksen someen @matkamakela

Hyvinvointia vuoteesi 2021! 

#pehmeätkyydit