Kuhmon Kamarimusiikki 2022

20.07.2022 - 22.07.2022 | 3 pv

Kuhmon Kamarimusiikki 2022

Kuhmon Kamarimusiikki – teemana kesältä 2020 muokattu illuusion taide!

Festivaalitunnelma valtaa Kuhmon ja pääsemme nauttimaan neljästä upeasta kamarimusiikkikonsertista ja halutessasi voit vielä ostaa lisämaksusta lippuja illan viimeisiinkin numeroihin! Konsertit pidetään mm. Kuhmo-talon akustisesti erinomaisessa Lentua-salissa, Kuhmon kauniissa puukirkossa sekä uudessa Tuupalan alakoulussa. Meillä on oma bussi ja kuljettaja mukana koko matkan ajan, mutta kaikki konserttipaikat ovat myös kävelymatkan päässä toisistaan. Voit siis päättää itse kuljetko bussin ja kuljettajan mukana, vai menetkö festivaalin huumassa omatoimisesti konsertista toiseen. Majoitumme kaksi yötä Kuhmossa, Hotelli Kalevalassa, joka sijaitsee n. 4-5 km päässä Kuhmon keskustasta ja tapahtumien keskiöstä.

Illuusion taide -teema oli alun perin tarkoitus toteuttaa kesällä 2020, mutta peruutusten vuoksi se siirtyi kahdella vuodella eteenpäin. Teeman alkuperäinen versio on syksyllä 2021 menehtyneen taiteellisen johtajan Vladimir Mendelssohnin suunnittelema. Kuhmon uudet taiteelliset johtajat Minna Pensola ja Antti Tikkanen ovat muokanneet ohjelman vuodelle 2022.

>>Matkan hintaan sisältyvä konserttiohjelma 20.-21.7.2022.pdf

>>Illuusion taide -esite

Kuhmon Kamarimusiikki -matkallamme 20.-22.7.2022

  • Matka Mäkelän bussi ja kuljettaja ovat koko matkan ajan mukana ja ryhmän käytettävissä
  • Voit hypätä bussin kyytiin myös reitin varrelta
  • Majoitus hotelli Kalevalassa (2 yötä)
  • Hotelliaamiaiset (2)
  • Lounas (2)
  • Festivaalin esittely
  • Ohjelmassa mainitut kamarimusiikkikonsertit (4)
  • Iltakonserteissa (klo 18:00 / klo 18:30) väliaikakahvit (2)
  • Sinulla on mahdollisuus valita nais- tai miespaikka hotellissa
  • Matkanjohtajamme on mukana matkakumppaninasi ja käytettävissä koko matkan ajan
  • Saat varmasti mukavaa matkaseuraa!

Ajankohta

  • 20.-22.7.2022, ke-pe

Matkan hinta

  • 439 € / hlö / 2hh
  • 539 / hlö / 1hh

Lisämaksusta

  • 23 € / Kuhmo-talon iltakonsertti ke 20.7. klo 21:00
  • 23 € / Kuhmo-talon iltakonsertti to 21.7. klo 21:30

Aikataulu

Keskiviikko 20.7.2022 *

09:00 Keuruu, linja-autoasema
09:25 Petäjävesi, Kyläsepän pysäkki
10:00 Jyväskylä, Harjukadun tilausajolaituri
10:15 Jyväskylä, ABC Vaajakoski
* Paikkakunnalla poiketaan, mikäli sieltä on lähtijöitä.

Kuhmon Kamarimusiikki

Illuusion taide

Kuhmon Kamarimusiikki on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmistä kamarimusiikkijuhlista, jonne myös taiteilijat yhä useammin mielellään palaavat tapaamaan toisiaan, nauttimaan yhteisistä saunailloista sekä soittamaan yhdessä idyllisiin suomalaisiin järvi- ja metsämaisemiin. Alttoviulutaiteilija, säveltäjä Vladimir Mendelssohn toimi Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana syksystä 2005 alkaen, ja kuului Kuhmon Kamarimusiikin taiteilijakuntaan 1980-luvulta asti. Edesmennyttä Mendelssohnia seuraavat lokakuussa 2021 valitut taiteelliset johtajat Minna Pensola ja Antti Tikkanen.

Kuhmoon pystytetään festivaalin ajaksi mm. kamarimusiikkikeskus, kamarimusiikkikauppa, kahvila, piharavintola ja telttaravintola. Lähdetään yhdessä nauttimaan festivaalitunnelmasta Kuhmoon!

”Musiikin kautta voimme realismin sijasta matkata mitä erilaisimmissa illuusioiden maailmoissa.” – Vladimir Mendelssohn, edesmennyt taiteellinen johtaja 2020

Majoitus

Hotelli Kalevala, Kuhmo 20.-22.7.

Majoitumme n. 5 km päässä Kuhmon keskustasta ja kamarimusiikkijuhlien keskiöstä Lammasjärven rannalla. Hotelli Kalevala on erityisesti aikuisten suosima lomakohde. jonka nykyaikainen rakennustapa ja kodikas sisustus ovat yhdistelmä totta ja tarua, nykypäivää ja perinnettä. Rakennus itsessään on suunniteltu Kalevala-eepoksen Kokko-linnun muotoon. Hotellista löytyy mm. ravintola, takkahuone, baari ja wellness-alue, jossa on neljä saunaa, kaksi poreallasta sekä erilaisia hieronta- ja hoitopalveluita. Standard-luokan huonevarusteluun sisältyy mm. kylpyhuone, tv, puhelin ja hiustenkuivaaja.

Matkaohjelma

Keskiviikko 20.7. – Historiakanava

Lähdemme aamulla Keski-Suomesta kohti Kainuuta. Matkalla pysähdymme omakustanteiselle kahvitauolle sekä nautimme matkan hintaan sisältyvän kesäpöytälounaan Bomba-talossa Nurmeksessa. Hieman ennen klo 17 majoitumme Kalevala-hotelliin, jossa on n. 30-45 min. aikaa siistiytyä ennen lähtöä kohti Kuhmon keskustaa ja ensimmäistä kamarimusiikkikonserttia.

Kuhmo-talossa soi Uskontojen historia klo 18:00 alkaen ja konsertin väliajalla nautimme matkan hintaan kuuluvat väliaikakahvit makean kera. Konsertin päätyttyä bussi odottaa meitä ja vie takaisin hotellille lepäämään ennen seuraavaa festivaalipäivää.

Vaihtoehtoisesti voit ennakkoon ostaa kauttamme lipun myös klo 21:00 alkavaan Kuhmo-talon iltakonserttiin, Pyhän Tapanin salainen historia (23 eur/hlö). Myös välittömästi iltakonsertin päätyttyä pääsee vielä bussin kyydillä Kalevala hotellille.

Torstai 21.7. – Yllättäviä tarinoita

Lähdemme hotelliaamiaisen jälkeen n. klo 09:30 kohti Kuhmon keskustaa. Voit jäädä omatoimisesti keskustaan tai tulla ryhmän mukana kuulemaan Musiikin ytimessä -esitelmän suomeksi Outi Tarkiaisen toimesta. Päivän ensimmäinen konsertti Pojan Ihmetorvi soi Kuhmon kirkossa klo 11:00. Kirkkokonsertin jälkeen saamme festivaalin esittelyn samalla kun nautimme keittolounasta piharavintolassa.

Lounaalta siirrymme Tuupalan alakoululle, jossa alkaa Kerro, kerro kuvastin -konsertti klo 14:00. Tämän jälkeen bussi vie meidät hotellille n. klo 15:30, jossa on pari tuntia aikaa rentoutua, nauttia hotellin palveluista, vaihtaa vaatetta ja halutessasi voit myös syödä päivällistä hotellin ravintolassa. Lähdemme kuitenkin n. klo 17:15 jälleen kohti Kuhmon keskustaa, joten ehdit myös nauttia iltapalaa telttaravintolassa ennen Kuhmo-talon Kalajuttuja-konsertin alkua. Konsertin väliajalla nautimme jälleen väliaikakahvit pullan kera.

Konsertin päätyttyä lähtee jälleen bussikuljetus takaisin hotellille tai voit ostaa kauttamme lipun klo 21:30 alkavaan Kuhmo-talon iltakonserttiin, Rakkautta vain (23 eur/hlö) ja palata hotellille bussikuljetuksella välittömästi konsertin päätyttyä.

Perjantai 22.7. – Kotiinpaluu

Lähdemme hotelliaamiaisen jälkeen n. klo 10:00 kotimatkalle. Matkalla pidämme omakustanteisen lounastauon ja Jyväskylään saavumme n. klo 15:30 ja Keuruulle n. klo 16:30.

Varmista paikkasi matkalle nyt!

Lähtöpäivä:

  • 20.7.2022, keskiviikko

Varaukset:

5.7.2022 mennessä! Laskutus ennakkoon, eräpäivä heti. Matka toteutuu!

Kuluton peruutus:
Varaus on sitova.

Tätä matkaa varten annettuja henkilötietoja siirretään matkan suorittamisen ja varaamisen kannalta oleellisille yhteistyökumppaneille ja viranomaisille sekä EU/ETA -maihin että niiden ulkopuolisille alueille. Tietojen käsittelyssä sovelletaan EU:n tietosuojalain periaatteita. Lisätietoja täältä.

Lue lisää klubistamme, Club Mäkelä, täältä! Liittyminen on helppoa, vaikka saman tien varauksen yhteydessä – ja saat heti ensimmäisen klubietusi – 2 euron alennuksen tästä matkasta!

Varaa matkasi tästä

Club Mäkelä

Kuhmo kuljetus

Kuhmo majoitus

Kuhmo konsertit lisäm

Matkustaja 1