Matkakertomus: Fuengirola 4.-15.3.2025
Maaliskuussa clubimatkamme päämääränä oli Aurinkorannikko ja Fuengirola!
Kun lähdettiin matkaan, lunta pyrytti taivaan täydeltä – tai niitä märkiä rättiä oikein urakalla. Mieli oli pirteä ja odottavainen – kohti Aurinkorannikkoa! Olimme itse kukin lukeneet säätiedotuksia – ainakaan lunta ei pitäisi sataa, mutta vesisadetta oli luvassa. Ensimmäisinä päivinä ryhmästämme osa hakeutui televisiolähetysten äärelle jännittämään hiihdon MM-kisoja ja suomalaisten menestymistä kisoissa. Ravintola Uusi Reflaan Fuengirolan satamaan kokoontuikin liki puolet ryhmästämme ja matkalaisten yhteiseen WhatsApp-ryhmään tuli viestejä ja kehotuksia liittyä penkkiurheilijoiden iloiseen joukkoon.
Kuljeskeltiin ja lenkkeiltiin miten kuten keli antoi myöten – rantakatua oli kiva askeltaa ja sateen sattuessa aina löytyi jokin kiva katettu terassi, jonka suojissa oli kiva nauttia kuppi kuumaa tai virkistävää. Hotellimme sijainti aivan vanhan keskustan tuntumassa oli erinomainen, koska sateen sattuessa pääsi pian sateelta suojaan tai hotelliin vaihtamaan kuivaa t-paitaa ylle. Tuulisena päivänä ei takkikaan ollut lainkaan liikaa, päinvastoin.
Ensimmäisen viikon lauantaina teimme porukalla ostosretken Miramar ostoskeskukseen. Muita yhteisiä aktiviteetteja meillä oli keilailu paikallisella keilahallilla sekä minigolf kierros 18-reikäisellä minigof radalla, joka oli kävelymatkan päässä hotellilta. Toisella viikolla teimme opastetun retken Gibraltarille, jälleen sateen silloinkin hieman haitatessa retken tekoa. Paikkana Gibraltar oli mielenkiintoinen sekä näkemisen ja kokemisen arvoinen – kelistäkin huolimatta. Se oli kuin pala Iso-Britanniaa olisi sinne siirretty. Liikenne oli oikeanpuoleista, mutta kaikki muu hyvin brittiläistä, kuten pubit, fish and chipsit – ja se sadekin.
Yhtenä lomapäivänä ajelimme paikallisbussilla Mijas Puebloon, joka olikin todellinen keidas Fuengirolan kupeessa. Siellä oli kaunista ja sieltä oli hienot näköalat yli kaupungin. Bussilippu sinne maksoi vain 1,60€ per suunta ja bussi olikin molempiin suuntiin tupaten täynnä.
Vaikka aurinko ei juurikaan paistanut tällä Aurinkorannikon matkalla, niin retkeläisten iloinen mieli ja yhteinen tekeminen korvasi moninkertaisesti sateen aiheuttaman harmistuksen.
Tiina, matkanjohtaja
Lue alta vielä meidän ihanien matkalaisten palautteita matkasta:
Matka onnistui täydellisesti ja meistä pidettiin todella huolta. Aina oltiin auttamassa ja opastamassa.Suuri kiitos kaikille❤️
favoriteMatka oli taas kerran onnistunut vaikka sää ei meitä suosinut. Matkaseuran ollessa hyvä ei tuollaiset asiat haittaa. Kaikki toimi hienosti ja taas tuli uusia tuttavuuksia. Uusia matkoja odotellessa. 😎 – Mervi K.
favoriteTurvallinen tunne koko matkan ajan matkanjohtajan ja apumiehen huolehtivan opastuksen vuoksi!
favorite