Talviretkeily Etelä-Konneveden kansallispuistossa

In Blogi by Noora Mäkiaho

Ei olisi tämä vuosi voinut alkaa paremmin, kuin talviretkeily -harrastuksen innoittamana Etelä-Konneveden kansallispuistossa, joka tunnetaan jylhistä kallioista, sokkeloisista saaristoista, korkeista mäistä, murroslaaksoista sekä kalasääsken uljaista kotimaisemista ja järvitaimenen kirkasvetisestä valtakunnasta. Aikaisemmin olen tutustunut vuonna 2014 perustettuun kansallispuistoon sulan veden aikaan veneellä sekä talvella jäitä pitkin. Nyt oli kuitenkin aika tutustua Etelä-Konneveden kansallispuistoon maalta käsin. 

Lähdimme tutustumisretkelle ystäväperheemme kanssa ja yhdeksän henkisen sakin nuorin olikin 3-vuotias kummityttömme. Ennakkoon luimme, että puistossa ei ole talvikunnossapitoa eikä Kalajan parkkipaikalle aurata tietä. Tiet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja pääsimme hyvin Kalajan parkkipaikalle saakka. Auton voi myös jättää Törmälän parkkipaikalle ja kävellä siitä 1,5 km metsätietä pitkin Kalajan parkkipaikalle, josta lähtee merkitty reitti Kalajanvuorelle. Varsinkin talviretkeily vaatii katsomaan ennakkoon saavutettavuuden.

Saavuimme kansallispuiston portille puolilta päivin ja vaikka seurueen lapset ovatkin ikäänsä nähden kokeneita retkeilijöitä, kävimme portilla vielä retken säännöt läpi: puistossa kuljemme kaikki yhdessä, rauhassa muita ihmisiä sekä luontoa kunnioittaen. Emme jätä luontoon mitään, vaan tuomme kaikki roskat mukanamme takaisin. Aikuisia totellaan, eritoten koska puisto on tunnettu isoista korkeuseroistaan. Tämän jälkeen, ei muuta kuin matkaan! 

Kalajankierros

Heti ensi metreillä vastaan tuli opastaulu, josta selvisi, että niitä olisi reitin varrella yhteensä kahdeksan kappaletta. Päätimme yhdessä tuumin, että joka taulun kohdalla pidetään aina tauko. Olimme sopineet ennakkoon, että jos reitti vaikuttaa liian hankalalta, käymme vain Vuori-Kalajan kotalaavulla syömässä eväät ja palaamme takaisin. Tällöin matkan pituus olisi 1 km suuntaansa helppokulkuista maastoa. Opastaulut mielenkiintoisine tarinoineen ja rusinataukoineen kuitenkin innosti meitä, joten päätimme kiertää koko Kalajan kierroksen.

Kalajan kierroksen pituus on 4,6 km. Reitti on merkitty selkeästi keltaisilla maalimerkeillä ja suositeltu kulkusuunta on myötä päivään. Reitti kiertää Vuori-Kalaja-lammen itärantaa. Lampi olikin ohuen jään peitossa ja rantaa pitkin oli mukava kulkea. Joku oli jopa uskaltautunut jäälle, mutta me pysyimme visusti rannan puolella. Vaikka edellisinä päivinä oli tullut lunta, oli meitä ennen moni tallannut reittiä pitkin ja lumeen oli muodostunut selkeä polku. Soistuvissa kohdissa oli pitkospuut, jotka olivat paikoin jäässä ja liukkaita, mutta niitä pitkin pääsi kuitenkin hyvin kulkemaan. 

Lammen rannalla tuli vastaan vanha hevosmiehen kämppä, joka on lukittuna, mutta ikkunoista voi katsella, että millaista elämää kämpässä on eletty. Pihassa oli muutama iso kivenlohkare ja Asta-myrskyn vuonna 2010 kaatamia puita. Nämä taisivat kiinnostaa lapsia enemmän, kuin hevosmiehen asumus.

Lammen kiertämisen jälkeen reitti nousee Kalajanvuoren laelle. Meidän 3-vuotias retkeilijä oli kerännyt hetken voimia isänsä hartioilla ja jaksoi nousta lähes koko matkan Kalajanvuoren laelle itse! Reitti oli paikoitellen liukas ja minun kenkäni ainakin luistivat aina välillä. Menin alkupäässä ja minulla oli välillä tekeminen, että pysyin lasten perässä. He olivat paljon taitavampia ja rohkeampia kapuamaan mäkeä ylöspäin.

Hieman ennen Kalajanvuoren lakea on kyltti, jossa kerrotaan putoamisvaarasta. Tässä kohdassa pidimme tuumaustauon ja sovimme jokaiselle lapselle vastuuaikuisen, jonka kädestä pidetään kiinni. Kalajanvuoren päältä maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat jylhine kallioineen ja isoine korkeuseroineen, mutta siellä pitää muistaa olla varovainen.  

Ja kyllähän fiilis huipulla oli mahtava! Tunsin nöyrää kiitollisuutta ja syvää onnellisuutta siitä, että pääsimme näinkin sekalaisella seurakunnalla niin upeisiin maisemiin. Onnea on asua Suomessa, onnea ovat oma perhe ja hyvät ystävät, joiden kanssa kokea, onnea on rohkeus lähteä. 

Evästauko kotalaavulla

Reitti laskeutuu Kalajanvuoren laelta Vuori-Kalajan kotalaavulle. Tämä taisi olla lasten mielestä koko reitin paras osuus! Laskeutuminen on melko jyrkkää ja paikoitellen apuna onkin köysi. Lapset keksivät laskea peppumäkeä pitäen köydestä kiinni ja olihan se todentotta helpompaa niin. Tuumasimme, että lasten kanssa kierros saattaa olla jopa helpompi kulkea talvella kuin sulan maan aikaan. Toki nyt tammikuun alussa ei ollut kovin paljoa lunta, niin se edesauttoi menoa. 

Kotalaavu ja sen ympäristö oli erittäin idyllinen. Puissa oli lunta ja tässä vaiheessa jo aurinko alkoi laskea mailleen. Rannassa oli laituri ja paikka on varmasti aivan ihana kesälläkin. Lampihan on tunnetusti todella kirkas ja pitää kyllä mennä käymään Etelä-Konneveden kansallispuistossa kesälläkin, niin pääsee uimaan kirkkaisiin vesiin. Kotalaavulle on esteetön pääsy, mutta laavun ympäristössä on myös paikkoja, jossa on muutaman metrin korkeuseroja, eli aivan pienten lasten kanssa saa olla tarkkana.

Kotalaavun lähettyvillä oli myös ulkohuussi, joka oli erittäin siisti. Muista kuitenkin ottaa omat paperit mukaan! Harmillisesti kaikille kulkijoille ei Retkietiketti ollut tuttu, vaan alkusammutus ämpärit olivat pursuavan täynnä roskia. Meilläkään ei ollut niin isoja säkkejä mukana, että olisimme saaneet roskat otettua mukaamme. Tosin ämpäreiden takana oli kyltti, joka muistuttaa, että jokainen vie itse omat roskansa pois, että ehkä kyseessä oli enemmänkin välinpitämättömyyttä kuin tietämättömyyttä.

Hämärän saapuessa keitimme vielä trangialla sapuskat ja söimme kotalaavun suojassa eväät. Rannassa olisi ollut toinenkin nuotiopaikka ja kunnon puinen pöytäryhmä, mutta päätimme syödä kodassa, koska lunta satoi hieman. Ja kyllähän tomaattinen hirvenliha-pasta maistui niin lapsille kuin aikuisillekin reippailun päätteeksi. Kahvit päätimme jättää keittämättä, koska tässä vaiheessa alkoi olla jo melko hämärää. Meillä oli muutama otsalamppu mukana, mutta totesimme, että loppumatka on mukavampi taivaltaa ennen kuin on pilkkopimeää. Söimme vain jälkiruokasuklaat, keräsimme kamppeet ja jatkoimme matkaa kohti parkkipaikkaa. 

Koko perheen retkikohde

Retkemme päättyi vähän klo 16:00 jälkeen eli koko reissuun meillä meni noin 4 tuntia. Reittikuvauksessa kulkuajaksi kerrotaan sulanmaan aikaan 2-4 tuntia. Saimme idean retkestä vasta samana päivänä aamiaispöydässä, joten muutoin olisimme varmasti lähteneet liikkeelle jo aamulla. Tällöin olisimme pitäneet reitin aikana toisenkin evästauon kahvin ja kaakaon merkeissä. Nyt tiesimme, että pimeä saattaa tulla ennen kuin olemme kiertäneet koko reitin, joten menimme yhden pysähdyksen taktiikalla. Eli talviaikaan lapsiperheelle sopiva kiertoaika voisi olla lähempänä viittä-kuutta tuntia. 

Kohde sopii mielestäni erinomaisesti lapsiperheille talviaikaan. Toki jokainen tuntee ja tietää lapsensa parhaiten, mutta ainakin jos perhe on harrastanut retkeilyä, suosittelen testaamaan Kalajankierrosta talvella. Jos reitti tuntuu liian haastavalta, voi hevosmiehen kämpältä, josta vaikeampi osuus alkaa, kääntyä takaisin. Lastenrattaiden kanssa pääsee kotalaavulle saakka esteetöntä reittiä, mutta korkeuserojen ja rannan vuoksi kotalaavulla saa olla tarkkana. Normaalikuntoinen jaksaa kiertää reitin hyvin, mutta huonojalkaisen kannattaa harkita reitille lähtöä. 

Kokonaisuudessaan retki oli erittäin onnistunut. Kysyinkin lapsilta jälkikäteen, mikä retkessä oli parasta. Jollekin se oli tauolla syöty suklaa, toiselle kaikki oli parasta ja yhdelle se, kun hän huiputti ensimmäisen ”vuorensa”. Kaikki kokemukset olivat yhtä arvokkaita ja me aikuiset nautimme retkestä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Jos et ole vielä käynyt Etelä-Konneveden kansallispuistossa, suosittelen sinne retken tekemistä lämmöllä.

Herääkö sinulla kysymyksiä? Vastaan mielelläni, jos vain osaan ja jos en, niin etsitään vastaus. Minut löytää somesta tunnuksella @nooramakiaho tai yrityksemme kanavista @matkamakela tavoitat minut myös kätevästi.

#pehmeätkyydit